Järkytys Kainuun retkeilyalueilla

Syyskuun alussa oli mahdollisuus viettää pitkä viikonloppu. Aikataulujen ja kulkuyhteyksien perusteella päädyin torstai-iltana Kajaanin lentokentälle, johon retkiseura saapuikin. Perjantai-aamuna auton keula päätettiin suunnata kohti itärajaa, jossa odotti

Iso-Palosen - Maariansärkkien luonnonsuojelualue.
Kuhmo - Lentiira -tieltä käännyttiin metsäautotielle, jota ajettiin reilut kahdeksan kilometria. Parkkipaikalta löytyi hyvin tilaa, vaikka ruutuja ei olekaan maalattu. Aamupäiväkahvien jälkeen lähdettiin Iso-Palosen kierrokselle mukavassa alkusyksyn säässä.
Tämän jälkeen järkytykset alkoivat heti laskeuduttaessa parkkipaikalta: metsä oli täynnä marjoja. Ei pelkästään jo kypsää puolukkaa ollut mättäät punaisena vaan myös hyväkuntoista mustikkaa löytyi reilusti. Tästä ei ollut varoitusta verkkosivulla, mikä aiheutti lievää voimakkaampaa ahdistusta retkeilijöissä, jotka olivat varanneet vain muutaman pakastusrasian ja kaksi kylmälaukkua mukaansa. Edellisen kerran marjastusta oli tehty Etelä-Suomessa, jossa mättäillä oli jäljellä vain rippeet. Kysymyksessä ei suinkaan ollut yksittäistapaus, vaan kahdella muullakin alueella marjoja oli riittävästi lyhyen matkaa parkkipaikalta.

Seuraava turismiin kohdistuva ongelma oli huonolla tunnistuskyvyllä varustetut hirvikärpäset. Parhaimmillaan kävellessä sai jatkuvasti poimia näitä tukasta elleivät olleet tehneet hutilaskeutumista takille tai kädelle. Turistilauma kohteeseen rynnätessään voi toki muistuttaa hirveä, joten sikäli erehtymistä voi kenties pitää uskottavana.

Huonosti koulutetut eläimet eivät suinkaan loppuneet tähän. Metsäpeura on kuitenkin kehittyneempi eläin, joten sen pitäisi ymmärtää vaativampia asioita. Esimerkiksi se, että edes mäntymetsässä harrastelijakameralla tarkennus ei käytännössä osu oikeaan kohteeseen vaan johonkin puuhun tai pensaaseen. Tämä ei suinkaan ollut ainoa huonosti käyttäytyvä yksilö, kaikkiaan nähtiin sarvipäitä neljään eri otteeseen; todennäköisesti kolme eri yksilöä.

Osa sentään hallitsi alkeellisimmat turistien viihdyttämistavat ja liikkuivat rauhallisesti tarjoten helpon sommittelun kuvaan.

Myös peruspalveluissa ja nuotiopaikkojen huollossa oli pahoja puutteita: esimerkiksi Kivijärven laavulla oleva vieraskirja oli jo loppuun käytetty aikoja sitten. Polttopuita sen sijaan oli kaikilla paikoilla vähintäänkin riittävästi.

Tälläisillä puuteilla on turha odottaa massaturismia. Mikä ei välttämättä ole huono asia.

Vaelluksen jälkeen

Autolle palattuamme olikin aika valmistautua päivälliselle. Tärkeintä oli varmistaa jälkiruuan lisäkkeet, joita nopeasti löytyikin litran verran. Tammapuron laavulta löytyi ihan hyvä uimapaikka, jossa peseytyminen onnistui hyvin. Grilli auton viereen, jossa ensin valmistui pääruoka ja jälkiruuaksi lämmitettiin leipäjuustoa tuoreiden marjojen kanssa nautittavaksi.

Suurin puute oli, että auton kinuskivarannot olivat loppuneet, mikä sitten korjattiin heti seuraavana päivänä K-Kyläkauppa Piiraisesta.

Seuraavaksi siirryttin Sinisen polun alueelle. Kun parkkipaikan viereisen suuren marjamäärän aiheuttamasta järkytyksestä oli selvitty, kierrettiin Särkkäjärvi vastapäivään. Särkkäpurossa oli mielenkiintoinen verkkoviritys. Tarkoituksesta ei löytynyt tietoa, mutta voisi liittyä aikaisempiin kalaistutuksiin.

Verrattuna Iso-Palosen alueeseen, reitin ensimmäinen puolisko oli selvästi kivisempää maastoa. Pitkäniemen laavu oli mukava paikka pitää nuotiotauko, etenkin kun kengät eivät enää olekaan vesitiiviit. Mukavat rauhoittavat maisemat.

Reitti tämän jälkeen olikin helppoa harjua, joten voimia oli jäljellä kun vaelluksen jälkeen aloitettiin sitten todenteolla kylmälaukkujen täyttäminen. Kovin pitkälle ei tarvinnut mennä parkkipaikalta, joten kerääminen sujui nopeasti.
Päivällinen nautittiinkin nyt Särkkäjärven laavulla auringon laskiessa, perunat Trangialla ja pihvit nuotion hiilloksella. Jälkiruokaa ei toki unohdettu.

 

 Sunnuntaiaamuna Kapustavaaran parkkipaikkalla oli suorastaan tungosta: yksi lapsiperhe lähti todennäköisesti Pitkänimen laavulle ja toinen pariskunta tuli laavun nuotiolle.

Toinenkin kylmälaukku täytettiin loppuun marjoilla, ja tämän jälkeen lähdettiin Kuhmon S-marketin kautta kohti etelää. Vielä jäätiin kuitenkin Kuhmon puolelle, Jonkerinsalon luonnonsuojelualueelle. Viime syksynä olin mennyt kanootilla Jongunjokea pitkin, nyt suuntasimme Kangasvaaran parkkipaikalta kohti Louhipuron Hiidenportin laavua.

 

Reitti oli pääosaltaan selkeää kangasharjua. Osa pitkospuista oli huonossa kunnossa, mutta tämä ei ollut suurempi ongelma. Hiidenportti oli komea maisemaa.

Maanantaina olikin aika suunnata Nurmeksen ja Kuopion kautta kohti Espoota.

Tunnelmat matkalta

Edellisenä vuonna olimme kaksi viikkoa myöhemmin Pyhä-Luoston alueella. Siellä etenkin Pyhätunturin alueella oli selvästi vilkkaampaa, jopa eräillä nuotiopaikoilla ruuhkaista. Tällä reissulla emme nähneet alueilla muita ihmisiä edellä mainitut Kapustavaaralla sekä Jonkerinsalon alueella Kangasjärven rannalla kaksi kalastajaa.

Ympäristö oli siis todella rauhaisa, vaeltaessa sai kuunnella luonnon omia ääniä ja yöllä uni maittoi lähes kellon ympäri. Lappiin olisi ollut 400 km pidempi matka suuntaansa, mutta en usko että rentoutumisen kannalta se olisi ollut yhtään parempi paikka, vaikka hyvä olisikin.

Kaikki kolme paikkaa olivat vähintään niin hyviä kuin odotimmekin - tai oikeastaan voi sanoa niiden ylittäneen odotukset. Suosittelen tällä kokemuksella ehdottomasti.